lauantai 4. tammikuuta 2014

51: Ratsastusta pitkästä aikaa!


Kuten otsikko kertookin tänään olin pitkästä aikaa ratsastamassa, ja odotuksenani oli että Tulppaani olisi ihan kamala. Koska se ei ole varmaan kamalasti liikkunut. Tallille mennessäni katsoin heti ensinmäisenä liikutuslistan. Liikutusten suhteen olinkin oikeassa. Hain ponin harjasin ja laitoin sen kuntoon suht nopeesti. Oli ihanaa pitkästä aikaa (n.3-4 viikkoon) päästä hevostelemaan.


Alussa kävelin n.10min, jonka jälkeen aloin käynnissä työstämään ponia, T oli alussa todella jäykkä ja laittoi vastaan asetuksissa. Mutta kuitenkin ravissa poni oli jo paljon parempi! Ravissa otin loivia kiemurauria ja kahdeksikolla. Kun T alkoi olla parempi aloin tehdä myös paljon siirtymisiä, koska vauhti alkoi kasvaa. Eikä kuunnellut kunnolla pidätteitä.


Laukkaa otin taas keskiympyrällä ja Tulppaani rentoutui yllättävän hyvin, mikä on erikoista. Joten olin siitä todella hämmästynyt. Toiseen suuntaan Tulppis oli paljon huonompi, nykipäällään ja laittoi vastaan . Hetken tappelun jälkeen se antoi kuitenkin periksi ja alkoi kulkea mukavan rennosti. 
Laukassa se aluksi kaahotti mutta kun pohjetta käytti vahvemmin alkoi poni asettumaan. Kokonaisuudessaan olin todella tyytyväinen poniin! 


Haloo lukijat! Teitä on 47 mutta siltä ei näytä. Kukaan ei kommentoi tai edes kiinnitä huomiota blogiin. Aktiivisuutta kommentoikaa ja painelkaa lukija nappuloista, mitä mieltä olitte. (:D, :), :/,:(  )

2 kommenttia: