maanantai 23. syyskuuta 2013

Kisat!

Moikkelis!
Viikolta ei ole valitettavasti kuvia joten siitä en postaa.
Sunnuntaina oli estekisat, joten otin perjantaina hyppärin sallilta jossa harjoittelimme eri tahteja ja käännöksiä paljon. Ei siitä sen enempää.


Heräsin n.7.30 söin, vaihdoin vaatteet ja tallille. Tallilla kävin ensimmäiseksi maksamassa osallistumis maksun jonka jälkeen kuljeskelin ympäriinsä Jassun kanssa. Kun kello oli jonkin verran lähdin hakemaan Tulppaania, sillä olisimme vuorossa ensimmäisinä 50cm luokassa. Laitoin ponin kuntoon ja lähdin kävelyttämään sitä maastakäsin kentälle. Kun oli rataan tutustumisen vuoro sain Miisan siksi aikaa kävelyttämään ponia. Rata oli suht helppo joten ei tarvinnut paljon rataa opetella.


Lähdin takaisin kentälle jossa nousin selkään ja aloin verkata ponia. Kun olin ponia jonkun aikaa verkannut minulta tultiin kysymään haluaisinko lähteä seitsemäntenä, johon suostuin. Aikaa oli sen verran paljon että menin kävelemään viellä radalle jonka jälkeen takaisin verkkaan.


Verkassa Tulppis kävi läpi kaikki pukki, hyppimis temput onneksi en kuitenkaan tippunut, vaikka kerran meinasinkin mennä maistelemaan hiekkaa. Laukan nostoissa nähtiin hienoja lähtöjä ja pukkeja kuten esteide jälkeenkin. Ajattelin että voi ei mitä tästä tulee! Anita neuvoi että jos se pelleilee laukassa niin otan pysähdyksen ja peruutuksen mikä todella auttoi!


Mun vuoro oli jo lähellä joten lähdin maneesiin maneesissa käynnissä taivuttelin ja tein väistöjä että poni pysyy kuulolla. Aloin ajatella että pitäisikö jättää nämä kisat välistä.. Mutta kuitenkin radalle mentyäni poni oli mitä parhain! Ei ainuttakaan pukkia, kuunteli apuja, ei mitään pelleilyjä. Tosin toisessa vaiheessa olisi voinut löytyä vähän lisää kaasua. Ja sieltähän tuli puhdas rata. Olen todella tyytyväinen poniin, vielläpä toiset yhteiset estekisat. Olimme 4.sijalla parin sekunnin aikaerolla. Hieno poni! Lopuksi annoin tulppikselle paljon taputuksia ja ruuat, jonka jälkeen vein sen pihalle.

Kommentoikaa mitä mieltä olitte postauksesta ja painelkaa mielipide nappuloita KIITOS!

2 kommenttia: