Hellurei!
Tänään olin ratsastelemassa kavereideni shetlanninponilla Nipellä. He ovat jo liian pitkiä sille joten pätkänä saan mennä sillä. Kävin Nipellä kaksi viikkoa sitten jo kerran mutta siitä en ole postannut koska kuvia ei siitä kerrasta ole mutta nyt tulee. :)
![]() |
koko ero ;D |
Menin suoraan koulusta Suskin äidin kyydillä niille. Siellä ensin söimme jonka jälkeen vaihdoimme vaatteet ja lähdimme talliin. Tallissa haimme jo harjat ja varusteet valmiiksi, otimme muutaman porkkanan ja lähdimme hakemaan hevosia. Johanna meni Innillä (suomenhevonen) ja Suski kuvasi!:3
Harjasimme ne huolella ja laitoimme kamat päälle.
Kentällä alkukäyntien jälkeen otin ohjat tuntumalle ja aloin asetella sitä sisälle. Nippeä oli todella vaikea asettaa sisälle. Sillä kun koitti sisäohjalla asettaa ensin hellemmin ei poni kuunnellut(toki käytin myös pohkeita), sitten kovemmin se kääntyi sisälle sisäpohkeesta huolimatta. Parin mpyrän jälkeen Suskin ja Johannan neuvoin sain sen asettumaan joten kuten.
Siirryimme raviin. Ravissa tein tahdin muutoksia ja asettelin koitin asettaa Nippeä sisälle, tuloksetta. Ravissa sitä oli entistä hankalampi asettaa. Jossain kohdin sain sen kyllä asettumaan. Koitin myös saada sitä vähän rennommaksi ja sainkin sillä että laskin käsiä alemmaksi, missä niiden normaalisti pitäisi olla.
Laukassa koitin saada vain laukan pyöriväksi. Koska alussa N ei pyörittänyt laukkaa vaan koitti luistaa hommasta. Jonka seurauksena laukka oli töksähtelevää. Vaikka pohkeita antoi ei muutosta tapahtunut joten käytin raippaa ja pukkejahan sieltä tuli. Nippe ei tykkää että sitä käsketään, vaan haluaisi tehdä kaiken omalla tavallaan (perus shettis:D). En välittänyt pukeista ja otin uudelleen laukan taas sama, no ei se mitään. Vaihdoin suunnan ja sama toiseen suuntaan.
Suski laittoi meille viellä aluksi yhden ristikon jota tulimme ensin ravissa ja sitten laukassa. Nippe tuli sen hyvin ja yhtäkkiä laukkakin alkoi pyörimään. Sit laitettiin 2 ristikkoa. Sen jälkeen nostettiin n.50cm. Ja niissä poni alkoi osoittamaan mieltään puki,pukki,pukki. Sukellettuakkin sieltä tuli alas:D! Viellä koitettiin yhtä n.60cm estettä jota Nippe ei suostunut tulla, joten annettiin sen jäädä siihen. Tosin tulin sen jälkeen pienen esteen ettei poni saa siitä palkintoa.
![]() |
Hieno Nippe! :3 |