torstai 16. toukokuuta 2013

Tuup tuup! 16.5

Olin tallilla n. viideltä. Laitoin Suskin kanssa Tedin alkeistuntia varten kuntoon, ja lähdin maneesiin Tedin kanssa. Taluttelin sitä hetken kunnes sen ratsastaja tuli. Talutin Tediä hetken jonka jälkeen Suski siirtyi taluttamaan.


Lähdin hakemaan Tulppaanin sisälle, harjasin ja laitoin sen kuntoon rauhassa.
Kun oltiin valmiita lähdimme maneesiin. Tunnilla oli vain kaksi ratsastajaa+minä.
Käveltiin suht pitkät alkukäynnit, jonka jälkeen aloitettiin ravi verkalla.
Tehtiin loivia kiemurauria jossa piti tehdä käyntiin siirtyminen.
Ravi verkan jälkeen otimme isolla pääty-ympyrällä ravissa ulos- ja sisään taivutuksia.
Sitten siirryimme laukkaan. Laukka isolla pääty-ympyrällä ja reilu asetus sisälle ja sen jälkeen ulos.
Tulppaani ei oikein suostunut ensin asettumaan sisälle, mutta ulkotaivutusten jälkeen se sujui paremmin.


Tunnin "päätehtävänä" oli vastalaukka. Laukkasimme pitkän sivun jonka jälkeen käännytään keskihalkaisijalle ja siitä vähän niinkuin iso täyskaarto, mutta ei liian jyrkkä.
Kulmassa raviin ja taas uusi laukka ja sama juttu.
Tulppaani meni ensin liian pitkää laukkaa jonka takia tehtävä ei onnistunut.
Kun sain laukan lyhennettyä Tulppis meni tosi hyvin. Muutamia kertoja MUN mokien takia vaihtoi "väärän" eli tässä tapauksessa oikean laukan. Koska asetin ponia sisään enkä ulos...
Lopussa Tulppaani tuli hyvin tehtävän. Hieno poni!

Mun ilme :DD
Sen jälkeen annettiin heppojen hetki kävellä (koska puuskuttivat).
Hetken hengähdyksen jälkeen otettiin viellä ravia kahdeksikolla.
Jossa piti taas saada reilu taivutus sisälle.
Omien virheitteni takia poni ei pyöristynyt loppuraveissa ns. rehellisesti.
Kuten Sara sanoi mun istuntaa pitää treenata nyt kunnolla.
Tulppaani taipui ihan hyvin sisälle.
Muutaman kahdeksikon jälkeen huolelliset siirtymiset käyntiin. 


Hutelin ponin(kun oli hikinen). Annoin ruuat ja vein sen ulos.
Kunnon tuuppaus tunti!

Toivon että antaisitte kommentteihin palautetta mistä piditte ja mitä pitäisi parantaa!!!
KAIKKI KUVAT (C) SUSANNA SALMI


6 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Oli mukava lukea koska oli kuviakin :) Sun blogi on muutenkin kiva! Ja ratsastat toosi hyvin Tulpaanilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tulppaanin kanssa on viellä PALJON kehittymisen varaa!:)

      Poista
  2. Ratsastat tosi hyvin :) Kuvat piristi postausta!

    VastaaPoista
  3. Tää oli kiva postaus ja meet hyvin tulppiksel :33.
    Ja ois kiva jos tekisit erikoispostaujsena vaikka ridakamat tai my day tallipäivästä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Juu, teen vaikka ens viikolla ridakamat postauksen:)

      Poista