sunnuntai 8. joulukuuta 2013

49# 8. Joulukuuta

Hei pitkästä aikaa! 
Olen siis ratsastanut aktiivisesti joka viikko mutta en ole voinut postata siitä tänne kuvaajan puutteen takia. Mutta tänään sain siis pitkästä aikaa kuvaajan, Karoliinan. Siis iso kiitos näistä kuvista hänelle!


Lähdimme noin yhden aikoihin tallille. Haimme Tulppaanin sisälle ja laitoin sen nopeasti kuntoon. Kävelin hetken maastakäsin jonka jälkeen hyppäsin selkään kävelemään. Pakkasta oli n. 5 astetta mutta ilma tuntui kauhean kylmältä. 



Otin ohjat käsiin ja aloin asettelemaan T'tä eri suuntiin kun se tuntui hyvältä siirryin raviin. Ravissa otin loivia kiemurauria ja keskiympyröitä paljon. Toiseen suuntaan sama juttu. Laukat otin aluksi keskiympyrälle, mutta kun T oli hyvä jatkoin myös pois ympyrältä. Kun olin mennyt noin puolisen tuntia kävelin hetken jonka jälkeen menimme kentälle. Siellä oli nimittäin valoisampaa ja ajattelin että se olisi ponille vähän vaihtelua.



Kentällä kävelin hetken ohjat tuntumalla. Ravissa kokeilin oliko hevonen kuulolla, joten otin paljon siirtymisiä. Laukkaa otin päätyympyrällä sekä muutaman kerran ympäri kenttää. Huomasi heti kuinka poni innostui kun sai vaihtelua! Pitää siis lisää tehdä tällaista. Pari pukkiakin T'ltä irtosi koska oli niin innoissaan, mutta kuunteli silti hyvin apuja.








Otin viellä loppuverkat jonka jälkeen talliin ja fleece päälle. Annoin T'lle ruuan ja toppis päälle. Veimme Tulppaanin viellä pihallekkin sillä kello oli vasta noin neljä.
Kommentoikaa mitä piditte postauksesta! Ja lopuksi viellä yksi pukkikuva.



maanantai 11. marraskuuta 2013

48# Isänpäivä!

Olin eilen ratsastamassa, isänpäivänä. Menin koulua. Nykyään huomaa jo kuinka paljon helpompi Tulppista on ratsastaa alussa ei tarvitse taistella sitä puoltatuntia ponin kanssa vaan suostuu yhteistyöhön. Ollaan me siis ees vähän kehitytty! Eilen mulla ei ollut kuvaajaa, mutta itse napsin muutamia kuvia ponista, kuvia pystyin ottamaan koska menin päivällä niin oli valoisaa.b Kerrankin aurinko paisto kunnolla. Tulppaanille on tullut jo kunnon talviturkki, kunnon ponipallero. :3 


Kurakelit! (Y)

Ratsastaessa en mitään ihmeempiä tehnyt, kävelin pitkät alkukäynnit jonka jälkeen aloitin suoraan ravissa. Ravissa menin kahdeksikolla missä hain ponia tuntumalle. Kun Tulppis oli molempiin suuntiin ihan hyvä aloin tulemaan keskihalkaisijalle jossa kiemurtelin, ponin piti olla taipuneena. Laukoissa menin vain keskiympyrällä. Koska laukka on meille vaikein askellaji. Siinä T haluaisi mennä vain kovaa pää pystyssä ja ei suostu asettumaan. Laukassa on siis paljon hiomista! 


Pesarissa jalkapesulla.

Pitää maistaa kaikkee!
Välikäyntien jälkeen otin viellä väistöjä käynnissä, yllätyin kuinka hyvin ne meni. Noin puolessa välissä tuntia jäimme yksin maneesiin, jolloin alkoi ponilla yhteistyön halu loppua. Tulppis halusi jäädä paikalleen+alkoi hirnua, käskin ponia eteenpäin raipan avustuksella. Tulppis veti siitä hepulit pukeilla, jatkettiin mutta alkoi heti mennä huonommin ravissa hirnui ei keskittynyt, ja laukassa meni tuhatta ja sataa. Onneksi pian Riikka ja Kotte tuli pelastamaan meidät, jonka jälkeen poni meni mukavasti. Annoin viellä ponille rehut ja laitoin fleecen. Mitä mieltä olitte postauksesta ja uudesta ulkoasusta?


Talvi tulee :C

Tätä se pimeys teettää laadulle..

torstai 31. lokakuuta 2013

47# Hyppäri!

Heips!

Eilen mulla oli siis hyppäri, Saran pitämä. En kauheesti siitä kerro koska ei ollut kuvaajaa, ettei postaus jää tylsäksi.

Aloitimme verkkaamalla Tulppista ravissa ja käynnissä niin että sen piti rentoutua, mutta silti olla aktiivinen. Tulppis toimi ihan hyvin. Esteinä alettiin tulla ensin matalaa pystyä saatiin yritettiin saada askeleet sopimaan siihen hyvin jottei tulisi liian kaukaa loikkia. Siinä apuna oli maapuomi. Lopulta saatiin siihen askeleet hyvin jonka jälkeen alettiin tulemaan tehtävää. 


Punainen=pysty 
Sininen= innari
Keltainen= tie

Eli menimme kahdeksikolla esteitä joissa harjoiteltiin laukkojen vaihtoa sekä lähestymisiä. Tulppaani meni ihan hyvin lukuun ottamatta pareja pukkeja sekä yhtä ilmalentoa. Nimittäin lennettyäkkin tunnilla tuli. Tuli huono lähestyminen innarille jolloin poni katsoi parhaaksi olla hyppäämättä toista innaria. Jonka seurauksena tipuin.

Tunnilla tuli kyll'ä huomattua kuinka huono kunto ponilla oli nimittäin oli ihan hikinen jo alkuverkkojen jälkeen. Muuten Tulppis oli hyvä, mutta todella energinen hyppy tauon takia.

HEI! Kiinnostaisiko teitä lukijoita erikoispostaus? Ajattelin kysymyspostausta, joten kaikki vaan kyselemään! Kysymysten ei tarvitse olla hevos aiheisia. Toivottavasti tulisi mahdollisimman paljon kysymyksiä! Joten KYSELKÄÄ!:)

tiistai 22. lokakuuta 2013

46# Kuvia

Tässä on todella huono laatuisia mutta kuvia kuitenkin ratsastuksista lähiaikoina. Toivottavasti saatte jotakin selvää. Pahoittelen että kunnon ratsastus postauksia ei ole tullut pitkään aikaan kuvaajan puutteen takia mutta koitan nyt ryhdistäytyä!








maanantai 21. lokakuuta 2013

45# Horze ostokset :)

Heips!
Kävin shoppailemassa jonkun aikaa sitten horzen verkkosivuilla, ja nyt ne tulivatkin jo postissa. Eli laitan kuvia ostoksista. Huomenna estevalmennus ja kuvaaja tulossa joten siitä luvassa postaus.


Yhdet normaalit horze jodhpurit 42,00€ kokoa 38. Tilasin nämä siis koska entiseni olivat menneet pieneksi. Mielestäni kengät ovat mukavat jalassa sekä ihan hyvän näköiset.



Yhden Horze Brighton-riimun kokoa Cob. Tämä riimu siis Tulppaanille. Vaaleanpunainen. Itse tykkään riimun ulkonäöstä sekä pehmusteet ovat mukavat.




Viimeisenä muttei vähäisinpänä tilasin Horze Annie softshell talviratsastushanskat. Hanskat ovat mukavat kädessä hyvä pitävä mokkapinta sekä silmää miellyttävät.




Mitä mieltä olitte postauksesta? Ja huomenna siis pitkästä aikaa tulossa ratsastuspostaus!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

44# Shoppailua!


Moi!
Joo elikkä elossa yhä ollaan vaikka blogi onkin jäänyt nytten taka alalle sillä ratsastuksissa ei ole kuvaajaa ollut. Mutta nyt tulee lifestyle tyyppinen postaus. Ajattelin muutenkin alkaa kirjoittelemaan lifestylee sekä heppailua tähän blogiin. Mitä mieltä olette?

Meillä täällä Etelä-Suomessa on tällä viikolla syysloma, joten lähdimme maanantai aamuna Tampereelle. Äidilläni oli siellä joku töihin liittyvä koulutus sekä oli tarkoitus mennä shoppailemaan talvivaatteita äitini ja siskoni kanssa. 

Suuntasimme kohti Ideaparkkia. Siellä söimme ensimmäiseksi jonka jälkeen lähdimme kauppoihin. Ideaparkki oli aika iso ostoskeskus, en ollut aikaisemmin käynyt siellä. Kauppoja siellä oli ehkä jopa liikaakin. :D Minun mukaani tarttui sieltä 1 farkkupaita, 1 neule, 1 talvitakki, 1 tuubihuivi ja 1 talvikengät. 

takki lindex
huivi lindex

paita kappAhal
Neule en muista kauppaa
Talvikengät en muista kauppaa
rakkaus <3
Suosittelen Ideaparkkia kaikille mukavan iso ostoskeskus, jokainen löytää varmasti jotain itsellensä sopivaa sieltä. Yövyimme sokos hotelli Tameressa. Se oli vanhan aikainen iso rakennus, joka oli myös sisustettu vanhanaikaisesti. Aamulla kävimme aamupalalla ja äitillä oli koulutus, jonka jälkeen käytimme koiria pienen lenkin. Sen jälkeen autoon ja moottoritielle. Matkalla kävimme viellä syömässä. 

Mukava reissu oli. :) Kommentoikaa mitä mieltä olitte! Ja haluatteko toisiakin tälläissiä postauksia? Kiinnostaisiko ketään My dayni kuvina? Kommentoikaa! :D

torstai 26. syyskuuta 2013

43# Sukellus!

Hellurei!
Tänään olin ratsastelemassa kavereideni shetlanninponilla Nipellä. He ovat jo liian pitkiä sille joten pätkänä saan mennä sillä. Kävin Nipellä kaksi viikkoa sitten jo kerran mutta siitä en ole postannut koska kuvia ei siitä kerrasta ole mutta nyt tulee. :)

koko ero ;D
Menin suoraan koulusta Suskin äidin kyydillä niille. Siellä ensin söimme jonka jälkeen vaihdoimme vaatteet ja lähdimme talliin. Tallissa haimme jo harjat ja varusteet valmiiksi, otimme muutaman porkkanan ja lähdimme hakemaan hevosia. Johanna meni Innillä (suomenhevonen) ja Suski kuvasi!:3
Harjasimme ne huolella ja laitoimme kamat päälle.


Kentällä alkukäyntien jälkeen otin ohjat tuntumalle ja aloin asetella sitä sisälle. Nippeä oli todella vaikea asettaa sisälle. Sillä kun koitti sisäohjalla asettaa ensin hellemmin ei poni kuunnellut(toki käytin myös pohkeita), sitten kovemmin se kääntyi sisälle sisäpohkeesta huolimatta. Parin mpyrän jälkeen Suskin ja Johannan neuvoin sain sen asettumaan joten kuten.


Siirryimme raviin. Ravissa tein tahdin muutoksia ja asettelin koitin asettaa Nippeä sisälle, tuloksetta. Ravissa sitä oli entistä hankalampi asettaa. Jossain kohdin sain sen kyllä asettumaan. Koitin myös saada sitä vähän rennommaksi ja sainkin sillä että laskin käsiä alemmaksi, missä niiden normaalisti pitäisi olla.



Laukassa koitin saada vain laukan pyöriväksi. Koska alussa N ei pyörittänyt laukkaa vaan koitti luistaa hommasta. Jonka seurauksena laukka oli töksähtelevää. Vaikka pohkeita antoi ei muutosta tapahtunut joten käytin raippaa ja pukkejahan sieltä tuli. Nippe ei tykkää että sitä käsketään, vaan haluaisi tehdä kaiken omalla tavallaan (perus shettis:D). En välittänyt pukeista ja otin uudelleen laukan taas sama, no ei se mitään. Vaihdoin suunnan ja sama toiseen suuntaan. 



Suski laittoi meille viellä aluksi yhden ristikon jota tulimme ensin ravissa ja sitten laukassa. Nippe tuli sen hyvin ja yhtäkkiä laukkakin alkoi pyörimään. Sit laitettiin 2 ristikkoa. Sen jälkeen nostettiin n.50cm. Ja niissä poni alkoi osoittamaan mieltään puki,pukki,pukki. Sukellettuakkin sieltä tuli alas:D! Viellä koitettiin yhtä n.60cm estettä jota Nippe ei suostunut tulla, joten annettiin sen jäädä siihen. Tosin tulin sen jälkeen pienen esteen ettei poni saa siitä palkintoa.

Hieno Nippe! :3

Sukellan! ;D




Otimme viellä loppuverkat jonka jälkeen talliin kamat pois ja ruuat. Olin viellä hetken Suskilla ja siellä teimme mm. matikan läksyt jonka jälkeen lähdin kotiin. :) Toivottavasti tykkäsitte, kirjoittakaa miiten voisin mielestänne parantaa blogiani. Ja painelkaa mielipide nappuloita KIITOS:)!